maanantai 18. tammikuuta 2010

Heräsin eläkepommiin

Heräsinpä sitten sunnuntaina huoltosuhdetta käsittelevää lehtijuttua (Lapin Kansa) lukiessani siihen tosiasiaan, että tässä maassa ja varsinkin syrjäseuduilla eläkeläisten ja lasten määrä ylittää kohta työikäisten määrän... eli jonkinlainen eläkepommi iskee.
Tähän samaan saumaan sattuu vielä perinteisen savupiipputeollisuuden (metsäteollisuus etc.) jonkin asteinen rakennemuutos, toistaiseksi vahva euro ja ymmärrys siitä, että muualta maailmasta löytyy meitä edullisemmin tarvittava tietotaito tehdä myös innovatiivista kehitystyötä teknologiankin saralla. Nämä seikat yhdessä tullevat aiheuttamaan suoranaisesti tai välillisesti meille kaikille harmaita hiuksia pohtiessamme uusia ratkaisuja nykyisen elintasomme ylläpitämiseen.

Lapissa meidän mahdollisuutemme lepäävät melko pitkälle kolmen sellaisen asian varassa, joita ei voi ulkoistaa muualle: nämä kolme asiaa ovat matkailu, mineraalivarat ja luonto. Melko haastava cocktail, jossa mikään osa ei oikeastaan tue toistaan näin äkkiseltään pohdittuna ja kaikki ovat tavalla tai toisella melko herkkiä suhdannevaihteluille. Mutta minun näkemykseni on, että jos me haluamme säilyttää maakuntamme vähänkään laajemmin asuttuna ja elinkelpoisena, niin meidän on pystyttävä toimivaan yhteisyöhön em. vahvuuksien kesken. Se on oikeastaan ainoa mahdollisuus saada alueelle riittävästi vierasta pääomaa talouden kiertoon, jotta myös jonkintasoinen julkinen palveluverkosto saadaan taloudellisesti kestävästi ylläpidettyä. Muuten me pyöritämme täällä julkisia palveluja toisillemme ja silloin ollaan heikoilla jäillä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti