Minun jouluni...

Taas ja viimein se on ovella, joulu. Meillä kaikilla on omia tapojamme ja tottumuksiamme viettää (tai olla viettämättä) joulua. Minun joulutunnelman takaavat seuraavat asiat:

Joulukinkku: Paistetaan aatonvastaisena yönä. Herätään keskellä yötä kinkun tuoksun saavuttaessa makuuhuoneen tarkistamaan kinkun lämpötila.

Joulukuusi: joulukuusi tuodaan pirttiin ja koristellaan aattoaamuna, siinä sivussa katsellaan tv:n jouluohjelmia (Lumiukko, joulurauhan julistus...) ja jännitetään, toimiiko kuusen kynttiläsarja tänä jouluna.

Lasten jännitys: Sen jälkeen kun omat lapset syntyivät olen taas löytänyt lapsen riemun ja jännityksen tuoman lisämausteen joulun odotukseen. On kiva seurata, kuinka lapset kurkkivat ikkunasta pihamaan kulkijoita, valittavat ajan matelemista ja ovat malttamattomia. Tunnelma on ihan käsin kosketeltavissa.

Joulusauna: Jouluaatto on ainoa päivä vuodessa, jolloin päivällä saunominen on mielestäni sopivaa. Sauna tuoksuu puhtaalle ja glögi hyvälle saunan jälkeen.

Jouluyön rauha: On kiva istahtaa kaiken jännityksen ja hässäkän jälkeen alas, ottaa joulukonvehteja ja nauttia tunnelmasta, jonka hiljaisuus, kynttilän liekit ja pehmeä suklaan maku suussa saavat aikaan.




Tämän pienen kirjoituksen myötä haluan toivottaa Sinulle Iloista ja Tunnelmallista Joulua!

Ovatko tulevat vaalit facebook-vaalit?

Näin kyselee kansanedustajaehdokas Juha-Pekka Rusanen Keskustan Kohtaamo-nimisellä keskustelualueella.

Oma mielipiteeni asiasta on, että sosiaalisen medialla ei tule olemaan merkittävää vaikutusta vaalien lopputulokseen seuraavista syistä:

Äänestäjät:

Facebookin äänestysikäisistä käyttäjistä suurin osa on mm. Harto Pönkän selvittelyjen mukaan 18-34-vuotiaita painottuen ikäskaalan nuorempaan päähän.Edellisissä eduskuntavaaleissa (2007) arvioitiin alle 30-vuotiaiden äänestysprosentin olleen noin 50-55.

Mikäli 2007 äänestysaktiivisuus toteutuu myös tällä kerralla, on äänestävien facebook-aktiivien määrä kuitenkin aika pieni suhteessa kaikkiin äänestäviin. Heistäkin suurella osalla äänestettävä ehdokas määräytyy muiden kuin sosiaalisen median ansioiden kautta. Näin ollen niiden äänestäjien määrä, jotka tekevät ratkaisunsa pääasiassa sosiaalisen median kautta annetun kuvan perusteella, jää näkemykseni mukaan melko marginaaliseksi.

Ehdokkaat:

Olen omasta mielenkiinnostani seurannut ehdokkaiden esiintymistä sosiaalisen median välineissä ja todennut, että ehdokkaiden nettinäkyvyys on aika homogeenista, suoraan sanoen mielikuvituksetonta. Facebook-profiilisivuja on perustettu kyllä innokkaasti (sivuhaku hakusanalla eduskuntaan antaa pitkän listan sivuja), mutta sivut toistavat sisällöltään lähes aina samaa kaavaa. Totta, facebook sivualustana rajaa pitkälti ulkoisten eroavaisuuden mahdollisuudet pois, mutta se sisältö...

Ja mitään ”minikaivurimies-Mutanen”kaltaista facebook-ilmiötä ei ainakaan vielä ole tietooni tullut politiikan saralta.

Useat ehdokkaat ovat kirjautuneet Twitteriinkin, mutta sielläkin heidän tuottama sisältö on lähinnä yksipuolista linkkien ja tiedon jakamista erilaisten syötteiden kautta, ei juurikaan sosiaalista kanssakäymistä.

Joten:

Olen vahvasti sitä mieltä, että sosiaalinen media kampanjointivälineenä ei tule olemaan yhdenkään ehdokkaan pääasiallinen "syy" eduskuntavaalimenestykseen, vaan siihen tarvitaan myös perinteistä kampanjointia, kiertämistä vaalipiirin alueella ja esilläoloa myös ei-niin-sosiaalisissa medioissa sekä ”turuilla ja toreilla”. Ja mikäli ennustukseni toteutuu, facebook-vaaleista on turha puhua.

Mutta sosiaalisessa mediassa voidaan pienellä vaivalla hieman välineeseen paneutuen tuoda esiin ehdokkaan omaa persoonaa ja mielipiteitä sen verran, että sillä voidaan muutama tärkeä lisä-ääni itselle voittaakin. Ja joskus yksikin ääni voi olla ratkaiseva isoissakin vaaleissa. Joten suosittelen ehdokkaille, että he ovat mukana sosiaalisessa mediassa, tiedostaen, että sitä kautta voidaan muutama äänestäjä saada taakse, mutta siellä epäonnistuttaessa voidaan myös menettää äänestäjiä.

Voihan tietysti käydä niin, että olen väärässä ja sosiaalisen median kampanjat saavat ilmaa alleen vaalien lähestyessä, jonka seurauksena kampanjoiden arvo, ihmisten mielenkiinto politiikka kohtaan ja äänestysprosentti saadaan nousemaan uusiin sfääreihin.

Tätä odotellessa…

Metsästys ei ole synonyymi sanalle tappaminen

Metsästyskausi on alkanut ja tottakai myös metsästyksen epäeettisenä toimintana näkevät tahot ovat aktivoituneet. Tällä kertaa "lyömäaseeksi" on noussut mm. pääministeri Mari Kiviniemen metsästysharrastus (poliittiset motiivit voivat myös olla osaksi mukana?) ja sitä kautta myös naismetsästäjien oikeutus harrastukseensa on monissa keskusteluissa kyseenalaistettu. Ohessa oma 23 vuoden kokemukseen perustuva näkemykseni metsästyksestä harrastuksena.

Metsästys harrastuksena on monelle pääasiassa kaikkea muuta kuin julmaa tappamista. Se on yhdessäoloa metsästyskavereiden (kaksi- ja nelijalkaiset) kanssa tai vaihtoehtoisesti rentouttavaa kuljeskelua luonnon rauhassa itsekseen. Ja metsästys opettaa myös harrastajaansa elämään ja toimimaan luonnon keskellä, luonnon ehdoilla. Jahtikauden ulkopuolella aktiiviset metsästäjät harrastavat riistanhoitoa, esim. rakentavat ruokintakatoksia, tarkkailevat riistakantojen kehittymistä (riistakolmiolaskennat) yms. Saaliin saaminen on monelle metsästäjälle vain lisämauste harrastukselle, ja se pääseekin yleensä arvoiseensa seuraan ruokapöydässä.

Tottakai metsästäjäjoukossa, kuten myös muuallakin yhteiskunnassa, on mukana yksilöitä, jotka eivät kunnioita eettisiä eikä kirjoitettujakaan sääntöjä, mutta kokemuksieni perusteella uskallan väittää,että heidän osuus metsästäjäjoukossa on todella pieni.Nämä "metsästäjät" saavat kuitenkin palstatilaa enemmän kuin lainkuuliaiset metsästäjät, ja sitä kautta harrastusta vähemmän tuntevat saavat vääristyneen kuvan koko asiasta.

Mitä eläinten määrään tulee, uskon, että urbanisoitunut yhteiskuntamme ei kestäisi kovin paljon isompaa eläinkantaa. Jo nyt saamme säännöllisesti kuulla hätätiedotteita ns. häirikköeläimistä, jotka ajautuvat ihmisten kanssa samalle reviirille, ja jotka joudutaan siksi joko lopettamaan tai ajamaan kokeneitten metsästäjien avustuksella kauemmas asuinalueilta. Ja lähes yhtä usein saamme seuraavana päivänä lukea, kuinka hätätiedote houkutteli luonnosta vieraantuneita uteliaita ihmisiä katsomaan metsän eläintä, kun sen kerran voi nähdä lähiympäristössä. Ympäristössä, jossa eläin ei ole "kotonaan" ja voi hätääntyneenä käyttäytyä arvaamattomasti, kohtalokkain seurauksin.

Ja lopuksi; sopiiko metsästys naisille? Tottakai! Pohdin asiaa kauan, enkä edelleenkään ymmärrä miten Suomessa vuonna 2010 sukupuoli voisi olla esteenä jollekin yleisesti tunnustetulle harrastukselle? Jos metsästysharrastus sotii jonkun arvomaailmaa vastaan, olkoon niin. Me olemme oikeutettuja mielipiteisiimme. Mutta se, että naisten metsästysharrastusta pidetään tuomittavampana kuin miesten, pidän tasa-arvoa loukkaavana ajatusmallina.

Verovapaa kilometrikorvausko ylimitoitettu?

Mm. Osmo Soininvaara on blogissaan todennut, että verottomassa kilometrikorvauksessa on ylihintaa yli puolet. Soininvaara on esittänyt väitteen tuekseen pari laskelmaa, jotka tukevat hänen väitettään.

Tämän vuoksi ajattelin esittää oman laskelmani asiasta, ja perustelun miksi veroton kilometrikorvaus (0,45€/km) on keskimääräisessä tapauksessa kutakuinkin kohdallaan nykyisellä tasollaan.

Otetaan esimerkiksi Matti Meikäläinen Rovaniemeltä, joka ajaa vuosittain noin 17000 km (lähellä keskimääräistä suomalaista vuosittaista ajosuoritetta). Autona hänellä on vm. 2008 oleva bensiinikäyttöinen Toyota Avensis 1,8-litraisella koneella, jolla on ajettu 55000 km. Tällainen kulkupeli on aika tyypillinen auto, jolla keski-ikäistyvä keskiluokkainen duunari kilometrejä taittaa.

Auton vuotuiset menot:
Polttoaineet: 1775€ (keskikulutus 7,2l/100km, bensiinin hinta 1,45€/l)
Katsastus: 95€
Käyttömaksu: 118€ (Co2-päästöt 172g/km, aika lähellä keskimääräistä)
Huolto: 350€ (perushuoltoväli ko. autolla 15000km = 1,2 krt vuodessa + kuluvia osia)
Renkaat: 225€ (koko 205/55/16, talvi+kesä ~900€, vaihto 4v välein)
Vakuutukset: 1972€ (Tapiola, ei bonuksia, koska ne ovat henkilö-, ei ajoneuvokohtaiset)

Näistä välttämättömistä menoista tulee yhteensä 4535€, joka tekee 0,27€/km.
Lisäksi täytyy huomioida ajoneuvon arvon aleneminen, joka nettisivustojen Nettiauto ja Autotalli perusteella voidaan kyseisellä automallilla arvioida olevan noin 3000€/v kyseisessä ikävaiheessa(vm, km ja varustetaso huomioitu). Näin päästään kokonaiskustannukseen 7535€, joka tekee 0,44€/km tässä kutakuinkin keskimääräisessä tapauksessa.

Minun näkemykseni on, että verovapaan kilometrikorvauksen tulee korvata työntekijälle oman auton käytöstä aiheutuneet kulut em. laskelman kaltaisesti. Ja tällöin 0,45€/km ei ole kaukana todellisuudesta. Tietenkin käytettävän ajoneuvon ikä, merkki, kulutus, vuotuinen kokonaisajomäärä yms. vaikuttavat kilometrikorvauksen laskennalliseen kannattavuuteen/ kannattamattomuuteen, mutta oikeutetun kilometrikorvauksen määrittäminen tapauskohtaisesti vaatisi sellaisen työmäärän, että nykyinen malli on varmasti parempi.

Minusta nyt pitäisi kilometrikorvauksen kadehtimisen sijaan ennemminkin panostaa etäyhteyksien käytön tehostamiseen ja pyrkiä sitä kautta vähentämään työmatkailusta ja mahdollisesti jopa toimitiloista aiheutuvia kuluja työnantajille. Ja samalla esimerkiksi työn sijainnin ei tarvitsisi olla enää niin iso kynnys työn ja tekijän välillä. Kyllä ne verovapaat km-korvauksetkin sitä kautta vähenisivät.

Kairojenkulkija
-saanut tämän vuoden aikana verovapaata kilometrikorvausta 17,10€ 38km matkalta.

Erään suhteen päättyminen...

Siitä on jo kohta kaksikymmentä vuotta, kun tutustuttiin toisiimme syvällisemmin jossain Keski-Lappilaisen tanssitalon ympäristössä. Suhteemme on aina ollut hyvin satunnainen, ehkä nuoruusvuosinani opiskeluaikoinani tapasimme useamminkin, mutta jo pitkään olen viettänyt seurassasi aikaa suhteellisen harvoin ja alati vain lyhyempiä hetkiä kerrallaan. Kyllä, minulla on ollut suhteemme aikana muitakin, mutta aina olet uskollisesti odottanut minua ja ollut valmis lähtemään mukaani mukisematta, kun olen niin halunnut.
Ja monia asioita olemme yhdessä kokeneet. Päällimmäisenä mielessäni on tunturipurojen äärellä vietetyt hetket, Sinä ja minä keskellä erämaata istumassa kalastuksen lomassa kivellä ja katsomassa keskiyön aurinkoa, kuuntelemassa sääskien ininää ja kosken kohinaa. Eikä sovi unohtaa saunareissujamme. Monena viikonloppuna olet piristänyt saunomisiani ja monessa saunassa olemmekin yhdessä käyneet (tosin aika usein jäit pukuhuoneen puolelle, kun et ollut kovien löylyjen ystävä). Ja olipa minulla pariin otteeseen kunnia vierailla synnyinkodissasikin Torniossa :)

Elämämme kulki eteenpäin sulassa sovussa. Emme kumpikaan olleet toisistamme riippuvaisia, mutta tapasimme silloin tällöin, pääasiassa edellä mainituissa ympäristöissä ja meillä oli aina mukavaa. Mutta, yhtäkkiä noin vuosi sitten tilanne muuttui. Kerroit, että muutat pois synnyinseudultasi seuraavana vuonna, koska uusi holhoojasi halusi sinun muuttavan lähemmäs itseään. Vaikka yritit uskotella, että voisimme tavata entiseen tapaan myös muuttosi jälkeen, koska kulkuyhteydet ovat hyvät, olin armoton ja suutuin. Siitäkin huolimatta, etten itsekään aina ollut uskollinen Sinulle. Sinä olet Lappilainen ja kuulut Lappiin! Torjuin Sinut, vaikka yritit ottaa kontaktia tavatessamme. Joskus jopa otin piruuttani seuralaisen kalalle vierestäsi, ihan vain osoittaakseni suuttumukseni. Myönnän, toimintani oli siltä osin ajoittain jopa lapsellista.

Eilen kuitenkin kohtasin Sinut jälleen kerran kaupassa ja olit niin murtuneen näköinen, että päätin ottaa Sinut viikonloppusaunaan mukaan. Oli ihan kiva muistella löylyissä vanhoja hyviä aikoja ja todeta, että Sinusta löytyy vielä se puoli, mikä aikanaan erotti Sinut muista. Mutta ei, suhteemme ei palaa ennalleen. En halua Sinua takaisin. Raskain sydämin totean, että meillä oli hetkemme, mutta en hyväksy sitä, että muutat etelään holhoojasi pyynnöstä ja yrität silti ratsastaa vanhalla nimelläsi ja kotiseudullasi. Ja ennen kaikkea en hyväksy tapaasi, jolla hylkäät ihmiset, jotka ovat uhranneet ison osan työpanoksestaan hyvinvointisi puolesta. Jätät heille vain huonoja vaihtoehtoja.

Joten Lapin Kulta, tämä on lopullinen jäähyväiseni Sinulle.

Tätä kirjoitusta varten vahingoitettiin tarkoituksella yhtä oluttölkkiä, mutta se on toimitettu kuitenkin asianmukaisesti kierrätykseen ;)

Vaalirahaa ja tulevia eduskuntavaaleja…

Ja taas vaalirahoitus nousi otsikoihin, ”yllättäen”… Nyt kun tätä on jo pengottu aivan liian kauan, niin ajattelin paljastaa jymyuutisen.

Poliittiset ryhmittymät ja poliitikot saavat ulkopuolista rahoitusta, ja rahoittajien tarkoituksena yleensä on saada rahojensa kohde päättäville paikoille, eli rahoilleen vastinetta.

Ja toinen jymypaljastus:

Vasemmisto saa rahaa ay-liikkeeltä, jota rahoitamme me, ammattiliittoihin (ei välttämättä puolueisiin) kuuluvat työntekijät. Ja oikeisto saa rahaa yrityksiltä, mm sellaisilta joita omistamme myös me piensijoittajat.
Claes Anderssonia (vas) lainaten ” On vähän eri asia saada tukea järjestöltä, jossa on paljon jäseniä kuin että saa tukea yhdeltä firmalta.” (Aamulehti) Totta näinkin, mutta toisaalta yhdellä firmalla voi olla monta osakkeenomistajaa… No, tästä voisi saivarrella vaikka kuinka pitkään, mutta tikulla silmään, joka vanhoja muistelee ja eteenpäin…


Ensi keväänä 2011 on eduskuntavaalit. Haluaisinkin nähdä ehdokkaiden tuovan rahoituksensa esiin reaaliaikaisesti ja selkeästi (ei mitään yhdistyskikkailuja, ok?) jo kampanja-aikana, jolloin seuraavaa neljää vuotta ei tarvitsisi vatvoa, että kuka rahoitti ketäkin ja äänestäjät tietäisivät ehdokkaansa taustavaikuttajat äänestyskoppiin mennessään. Tämähän on helppo toteuttaa esim. ehdokkaan kotisivujen kautta. Lisäksi toivoisin ehdokkaiden pohtivan kampanjoiden kustannusten kohtuullistamista pyrkimällä eduskuntaan mieluummin pitkäjänteisellä työllä ja teoilla kuin järjettömän hintaisella mainoskampanjalla lehtineen ja tv-mainoskampanjoineen. Kannustaisin myös ehdokkaita tutustumaan avoimesti mm. sosiaalisen median tarjoamiin mahdollisuuksiin kustannuksiltaan edullisen (mutta kuitenkin työtä vaativan) kampanjan luomiseen. Siellä voi herätellä myös uusia äänestäjiä ilman äänestysikärajan muutosta.

Äänestäjiltä toivoisin seuraavissa(kin) vaaleissa suurempaa aktiivisuutta, tarkkaa harkintaa ja kykyä nähdä kampanja-aikaisen ”kiiltokuvan” takaa aito ehdokas, vahvuuksineen ja heikkouksineen.
Ja olen edelleen sitä mieltä, että vanha klisee ”vain äänestämällä voit vaikuttaa", on totta

Pohdittavaksi: Murentaako vaalirahoitus demokratian? Mitä tapahtuisi, jos ulkopuolinen vaaliraha kiellettäisiin kokonaan?

Minun lapsuudessani…

Minun lapsuudessani…

… puhelin oli kiinteästi kiinni talossa, eikä sillä voinut kuin soittaa ja vastaanottaa puheluita.
… lottokuponki piti jättää keskiviikkona, että se ehti lauantain arvontaan
… oli kyläkauppoja ja –kouluja
… kaupat olivat sunnuntaisin kiinni
… perheautoissa oli noin 70 hv moottori eikä ilmastointia
… Paavo Väyrynen ja Esko Juhani Tennilä olivat kokeneita poliitikkoja
… kirjoitettiin mielipidekirjoituksia sanomalehtiin
… lähetettiin kirjeitä ja postikortteja
… uutiset luettiin lehdestä tai kuunneltiin radiosta
… tv:ssa oli kaksi kanavaa ja ohjelmat alkoivat iltapäivällä ja loppuivat yleensä puoleenyöhön mennessä
… naapurimaan päämiehen hautajaisia näytettiin televisiossa
… tieto ei aina välttämättä kulkenut
… ”kolmevitoset” oli vanhoja ja vakavia
… Helsinki oli kaukana ja Ruotsissa käytiin ”rasvaretkellä”
… kesät olivat lämpimiä ja aurinkoisia ja talvet runsaslumisia
… ei syöty pizzaa
… ihmiset kävivät toistensa luona vierailulla spontaanisti
… pelattiin pelikorteilla, kasvotusten
… Kekkonen kuoli
… AurinkoJaffa oli limukkamerkki
… Miss Suomi-kisat olivat merkittävä mediatapahtuma
… kunnioitettiin vanhempia ihmisiä

Minun lapsuuteni oli onnellinen!

Tämän kirjoituksen tarkoitus on herättää meidät huomaamaan ja muistamaan, että…

… maailma on muuttunut viimeisen kolmen vuosikymmenen aikanakin hurjasti
… jotkut asiat eivät ikinä muutu
… aika kultaa joitakin asioita (mm. sää)
… materia ja teknologia eivät välttämättä takaa onnellisuutta, mutta voivat joskus helpottaa elämää
… tieto lisää tuskaa ja tietämättömyys voi ahdistaa
… lapset katsovat maailmaa eri tavalla kuin aikuiset
… lapsuuden tulisi olla onnellista aikaa.

Pientä pohdintaa energiasta

- Ydinvoima on vaarallista
- Vesivoiman lisärakentaminen tuhoaa ympäristöä
- Turve ja kivihiili ovat ilmastovaikutukseltaan molemmat yhtä huonoja
- Tuulivoima on kallista ja tehotonta

Mistä me sitten saamme tulevaisuudessa virtaa näyttöpäätteisiimme, jos taloudellisesti ja luonnon kannalta järkevää energiantuotantomuotoa ei olekaan olemassa?

Toisaalta…

- Ydinvoimahan voi ollakin turvallista ja hyvin valvottua ,
- Vesivoimaa voitaisiin rakentaa helposti vielä 470 MW lisää ,
- Turve on työllistävä, kokonaistaloudellinen energialähde
- Tuulivoima osoittautuu myös taloudelliseksi energialähteeksi

Mikä on totuus?

Faktaa on ilmeisesti kuitenkin se tieto, että tätä pohtiessani 5.6.10 klo 16.57 Suomessa kulutettiin 7971 MW sähköä , josta itse tuotimme 6193 MW. Tuontisähköstä (1778 MW) valtaosa (1487 MW) tuotettiin Venäjällä, olosuhteissa, joita emme tunne niin hyvin, kuin tunnemme oman maamme sähköntuotanto-olosuhteet. Olisiko sähköntuotannon omavaraisuuden lisääminen kuitenkin globaalisti katsottuna ympäristöystävällinen vaihtoehto? Energiansäästön ohella, tottakai.

Puolue sosiaalisessa mediassa, miksi yksisuuntaisesti?

Karri Anttila on käynyt blogissaan ansiokkaasti läpi poliittisten puolueiden osallistumista sosiaalisessa mediassa tapahtuvaan viestintään ja pohtinut miksi puolueen pitäisi olla aktiivinen sosiaalisessa mediassa. Aloin itse näiden kirjoitusten innoittamana pohtimaan mahdollisia syitä siihen, miksi puolueet ovat passiivisia SoMe:n käyttäjiä, eli tyytyvät pääsääntöisesti yhdensuuntaiseen viestintään ja sitä, että tuleeko puolueen itsessään olla aktiivinen keskustelija sosiaalisessa mediassa.


Yksi iso syy passiivisuuteen voi olla se, että sosiaalisessa mediassa käytävät keskustelut näkyvät usein myös muille kuin keskusteluun aktiivisesti osallistuville (esim. Twitter). Tällaisesta keskustelusta voidaan sitten esimerkiksi nostaa esiin yksittäinen kommentti, joka asiakokonaisuudesta irrotettuna voi olla ristiriidassa puolueen virallisen kannan kanssa. Toinen samankaltainen riski on, että keskustelun tiimellyksessä puolueen virallista kantaa edustava "somettaja" saattaa päästää näppäimistöstään ilmoille puolueen kannan vastaisen sammakon, joka enterin näpäytyksen jälkeen tallentuu palvelimille ja on sieltä tuleva lööppeihin, ennemmin tai myöhemmin. Torin laidoilla käydyissä face2face-keskustelussahan nämä sammakot jäävät pomppimaan pelkästään keskustelijoiden välille, eikä asiasta jää minkäänlaista konkreettista todistetta. Vastuu siirtyy täysin kuulijalle, ei puolueelle.

Tällä en tarkoita sitä, että puolueiden edustajat valehtelisivat. On inhimillistä, että nopeatempoisessa, ehkä jopa provosointia sisältävässä keskustelussa voi sanoa joskus asioita joita ei ehkä pitäisi tuoda julki. Varsinkin, jos keskusteluun osallistuvan poliitikon oma kanta on keskusteltavassa aiheessa puolueen virallisesta kannasta poikkeava.


Toinen mieleeni tullut syy vastavuoroisuuden puutteeseen on resurssien puute, sekä määrällisellä, mutta varsinkin laadullisella tasolla. Onko puolueella jouhevaa keskustelijaa, joka hallitsisi puolueen kannan ja sosiaalisen median työkaluja. Ja jos on, onko hänellä ajallista kapasiteettia alkaa puolueen ”somettajaksi”? Entä kenellä yksittäisellä ihmisellä on oikeus osallistua keskusteluun jonkun puolueen nimissä?


Summa summarum, mielestäni puolue ei sittenkään taida olla oikea taho keskustelemaan asioista sosiaalisessa mediassa, koska puolue ei ole ”konkreettinen” asia vaan ainakin periaatteessa jäseniensä kuva ja eräänlainen instituutio.

Tämän vuoksi näkisinkin unelmieni ”poliittisen sosiaalisen median” paikkana, jossa puolueet toimisivat tarvittaessa keskustelun avaajina ja yhteenvedon laatijoina ja puolueiden edustajat, yksittäiset poliitikot, keskustelisivat aiheista (myös muista kuin puolueiden aloittamista) avoimesti ja aktiivisesti muiden asiasta kiinnostuneiden kanssa. Näin ihmiset havaitsisivat selkeämmin puolueiden välillä ja sisälläkin olevia näkemyseroja ja voisivat siten pyrkiä omalla äänestyskäyttäytymisellään vaikuttamaan kannattamansa puolueen linjaan. Heitän siis haasteen ennemminkin yksittäisille poliitikoille kuin puolueille. Osallistumalla aktiivisesti ja asiallisesti sosiaalisessa mediassa käytäviin keskusteluihin tuotte itseänne ja puoluettanne esille ympäristössä, jossa voi tavoittaa paljon asiallisia, mutta myöskin kriittisiä potentiaalisia äänestäjiä.

Ja itse puolueiden mielipiteiden suuret linjauksethan löytyvät puolueohjelmista... tai niiden rivien välistä.

Minä , mukavuudenhaluinen, laiska vai ympäristöystävällinen? Vai osa hukattua sukupolvea?

Olen jo muutaman vuoden verran miettinyt itsekseni ja kerännyt rohkeutta/ etsinyt oikeaa ajankohtaa hetkelliseen irtaantumiseen työelämästä ja keskittymistä koti- ja harrasteaskareisiin. En siksi, ettenkö arvostaisi työtäni, vaan jutun juju piilee siinä, että arvostan perheeni ja harrastuksieni parissa vietettyä aikaa työtä enemmän. Jopa sen verran enemmän, että olisin valmis tulemaan ainakin hetkellisesti toimeen hieman kapeammalla tilipussilla voidakseni keskittyä itselleni tärkeimpiin asioihin paremmin. Ja nyt Elinkeinoelämän valtuuskunnan raporttia lukiessa huomaan, että en ole ikäryhmäni ainoa, joka tällaista pohtii. Havahduin pohtimaan, mistä tällainen johtuu?

Olen havainnut tämän työelämän arvostuksen eroavaisuuden eri ikäryhmien välillä käydessäni keskusteluita ja väittelyitä lähimmän työkaverini kanssa kairoja kulkiessamme. Kaverini, kultaisella -60-luvulla syntynyt, ajattelee asioita ja elämää työkeskeisesti eli minun mielestäni vanhanaikaisesti. Minä taas arvostan vapaa-aikaa ja sen sisältöä. Tämä on yleensä lähtökohta väittelyymme, joka ei loppujen lopuksi johda mihinkään rakentavaan :). Yleensä väittelyn tiimellyksessä esille tulee väite, että -70 ja -80-luvulla syntyneet ovat laiskoja ja tottuneita hyvään sosiaaliturvaan ja siihen, että kaikki tuodaan tarjolle vähintään hopealusikalla.

Mistä tällainen sukupolvien välinen suhtautumisero työhön sitten johtuu?

Ehkä tämä työn arvostuksen muutos ikäluokkien välillä heijastuu yhteiskunnan rakennemuutoksesta vuosikymmenien aikana. Olivatko työyhteisöt aiemmin tiiviimpiä ja sitouttivat siten ihmisiä töihin? Entä miten pienimuotoisen maatalouden häviäminen on vaikuttanut ihmisten työkäsitykseen? Ainakin pienempimuotoisessa maataloudessahan työ- ja vapaa-ajan erottaminen on ollut käytännössä mahdotonta.
Voisiko tasa-arvon lisääntyminen työelämässä vaikuttaa tähän? Ennenhän lasten hoito ja kotityöt olivat usein ns. naisten töitä ja miehet tienasivat leivän perheelle. Mutta tänä päivänähän myös naiset ovat työelämässä tienaamassa perheelle tuloja, joten perheiden kokonaistulot ovat suhteutettuna isommat kuin aiemmin. Näin ollen lisääntynyt taloudellinen hyvinvointi mahdollistaa paremmin downshiftauksen.
Tällaisia seikkoja minulle tulee mieleen, kun pohdin näkemyserojen syitä.

Olenko minä sitten laiska persoona, joka on tottunut tulemaan valmiiseen pöytään?

Mielestäni en ole laiska, mukavuudenhaluinen kyllä. Ja minun mukavuudenhaluani tyydyttää enemmän laadukas vapaa-aika perheen ja harrastusten parissa kuin vapaa-ajan kustannuksella hankittu taloudellinen yltäkylläisyys. En koe saavani työnteon ansiosta ”kirkkaampaa kruunua” vaan elämäni laatua kohottavat asiat liittyvät perheeni hyvinvointiin.

Ei, en ole rahassa mitattuna rikas, enkä ole perinyt mitään. Olen ”normaali” duunari ja perheenisä, ja tulojen perusteella perheemme luokitellaan yleisimmin alempaan keskiluokkaan. Mutta kuten jo vanha sananlasku sanoo; ”ei ne suuret tulot, vaan pienet menot”. Säästeliäillä elämäntavoilla voi myös Matti Meikäläisellä olla vara downshiftaukseen. Loppujen lopuksi nämähän ovat vain arvovalintakysymyksiä.

Mutta voiko downshifting yleistyessään heikentää maamme kansantaloutta ja kilpailukykyä merkittävästi? Vai olemmeko jo hukanneet kilpailukykymme ja yhden sukupolven kyvyn arvostaa työtä?...

Ei koiraa karvoihin katsominen...

Sain kokea pari päivää sitten mainittavaa toisen ihmisen huomioimista ja sain samalla opetuksen, ettei ketään pidä tuomita etukäteen jonkin ulkoisen, epäolennaisen asian vuoksi.

Tämä tapahtui, kun olin työreissulla kulkemassa kairoja Levin ja Muonion välillä ja siirtymässä autolla seuraavaan "kulkupaikkaan". Lähdin eräältä metsätieltä ajamaan ja päätielle käännyttyäni huomasin takapuskuriini liimautuvan uudenkarhean Audin. Yhtäkkiä Audi pysähtyi tien laitaan ja kuljettaja hyppäsi autosta ulos. Ihmettelin toimintaa, mutta jatkoin matkaa, koska en tiennyt mitään syytä, miten tämä pysähtyminen olisi voinut liittyä minuun. Parin kilometrin jälkeen samainen Audi alkoi taas lähestyä takapuskuriani. Olin juuri kääntymässä päätieltä pois, joten arvelin, että auto pääsisi jouhevasti ohi, kun löisin vilkun päälle ja hidastaisin vauhtia hyvissä ajoin, kun tie oli kerran tyhjä. Mutta mitä tapahtuikaan; Audikuski hidasti ja vilkutti kääntyvänsä samaan suuntaan! WTF, ajattelin... Tuollainen auto ei ole tulossa oikeasti soramontulle! Tässä vaiheessa päähäni tuli osittain median luoma kuva Audimiehestä, jonka eteen olin kiilannut törkeästi syrjätieltä, ja joka tulisi antamaan siitä minulle palautetta... tai jotain muuta vastaavaa. Pysäytin auton ja menin "hieman" ennakkoluuloisena tiedustelemaan, että mitä asiaa tällä Audikuskilla oikein oli... ja hän ojensi minulle hanskani, jotka olin unohtanut auton katolle laittaessani suksia kattotelineisiin, ja jotka olivat lentäneet hänen eteensä auton katolta! Totaalisen yllättyneenä ja hämmentyneenä kiitin "Audimiestä" ja jatkoimme matkaa, kumpikin omaan suuntaamme.

Jälkeenpäin jäin hieman häveten pohtimaan a) ennakkoasennettani tuntematonta ihmistä kohtaan pelkän automerkin perusteella ja b) sitä, että olisinko minä, "Toyotamies", vastaavassa tilanteessa vaivautunut pysähtymään ja poimimaan minulle tuntemattoman ihmisen hanskat tien päältä... tähän jälkimmäiseen en olisi varmaa vastausta pystynyt antamaan ennen tätä tapahtumaa. Mutta tämän jälkeen lupaan, että jos Sinä, joka luet tämän, unohdat joskus hanskasi (tai jotain muuta) autosi katolle ja ne tipahtavat eteeni, niin toimitan ne takaisin sinulle.

Ja jos Sinä mustan Audin kuljettaja, joka poimit LandCruiserin katolta lentäneet hanskat tien päältä Levin ja Muonion välillä ja toimitit ne takaisin minulle, jostakin syystä satut joskus lukemaan tätä, niin vielä kerran: KIITOS!

Mutta mitä minä teen sosiaalisessa mediassa?

Tämä kysymys heräsi mieleeni, kun luin Outi Lammin kirjoittaman tekstin Ei kevätväsymystä vaan some-väsymystä. Itse olen sosiaalisen median harrastekäyttäjä, joka kuluttaa rajallisesta ”joutoajastaan” melko paljon sosiaalisen median parissa, mutta ei saa siitä sentinkään taloudellista hyötyä. Ainakaan suoranaisesti. Eli mitä minä sitten somesta hyödyn?

Käytän somen sovelluksista pääasiassa, yllätys yllätys, Facebookia ja Twitteriä. Molempiin lähdin mukaan reilu vuosi sitten, mutta twitterin ensimmäinen ”käynnistysyritys” jäi puolitiehen. Syynä tähän oli se, että vuosi sitten twitter oli vielä Suomi-mittakaavassa hyvin hiljainen ja oma tietämykseni somessa toimimisesta oli nolla. Näin ollen en osannut toimia ”cocktailtilaisuudessa” sosiaalisesti oikein, joten keskityin ensimmäisen vuoden ajan Facebookin käyttöön, koska se on helpompi ”käynnistää”. Tämä johtuu varmaan siitä, että fb:ssa toimitaan pitkälti ihmisten kanssa, jotka tunnet etukäteen.

Mitä facebook on minulle sitten vuodessa antanut?

En ole lähtenyt haalimaan facebookissa ylettömiä määriä kavereita itselleni, koska mielestäni kohtuullinen kaverimäärä auttaa pitämään ”homman hanskassa” ja vuorovaikutuksen aktiivisena. Mutta olen facebookin avulla saanut uudestaan yhteyden useaan ajan saatossa hävinneeseen kaveriini ja muutaman kanssa yhteys on palannut hyvinkin tiiviksi (IRL-tapaamisia, tiivistä soittelua, meilejä yms.). Minulle jo yhdenkin tällaisen ajan aaltoihin kadonneen ystävän löytyminen merkitsee niin paljon, että en koe fb:n takia näyttöpäätteen tuijottamiseen käytettyä aikaa resurssin haaskaamisena.
Kadonneitten kavereitten ja ennalta tuntemattomien sukulaisten löytämisen lisäksi fb on auttanut minua verkostoitumaan harrastuksiini kuuluvan järjestötoiminnan muiden toimijoiden kanssa laajemalla säteellä.

Entä onko Twitter ollut minulle muuta kuin epäonnistunut käynnistysyritys?

Loin itselleni uuden twittertilin muutama kuukausi sitten, kun totesin, että fb alkaa olemaan ”hanskassa”, enkä halunnut uskoa aiempaa epäonnistumistani twitterin kanssa. Tällä kerralla opiskelin perusteet, lyhenteet etc. ennen aktiivista käyttämistä ja kun pari ”oikeaa” henkilöä löysi minut, niin se oli siinä… Muutama keskustelu ja retweeteistä poimittu uusi seurattava ja ”twitterin perusteet käytännössä”-opintojakso oli alkanut (ja jatkuu edelleen :) )…
Mitä twitter on sitten minulle antanut? Näin parin kuukauden käytön jälkeen voin todeta saaneeni twitterin kautta muutamia todella hyviä keskusteluita itseäni kiinnostavista aiheista ja mielenkiintoisia kontakteja ihmisiin, joihin en olisi IRL törmännyt todennäköisesti ikinä. Arvokkaita asioita.

Tietysti some on paljon muutakin kuin edellä mainitut asiat ja mielestäni esim. twitterin ja fb:n yksi hyvä puoli on siinä, että voit ohjata niiden tarjoamaa sisältöä mieleiseksesi omilla valinnoillasi. Kenet otat kaveriksesi, ketä tai mitä #hashtagia seuraat … toiset haluavat #taskubileet, jotkut haluavat uutissyötettä, jotkut keskustelua jne.

Minulle some on kavereita, uusia kontakteja, keskusteluja, enemmän tai vähemmän vakavasti, ja joskus #taskubileitä tai pelejä. Toisinaan aktiivisemmin, toisinaan taas passiivisemmin... Ihan oman fiiliksen mukaan :)

Viekö kuva internetissä yksityisyyden?

-Sinullakin on facebooktili? Tiesitkö, että yksityisyytesi on vaarassa! Henkilöllisyytesi voidaan kohta etsiä netistä kasvokuvan perusteella!

-Niin?!

-Ja sitä voidaan käyttää ties mihin!

-?

Tällaisen hieman ”kiihkeän” kahvitaukokommentoinnin kohteeksi jouduin viikon alun kunniaksi… Ja taustanahan tähän oli tietysti mm. Ylen julkaisema uutinen Recognizr –kasvojentunnistusohjelmasta.

Mutta muuttaako tällainen palvelu pohjimmiltaan mitään? Oikeasti?

Jos joku haluaa tosissaan tietää toisen ihmisen henkilöllisyyden, niin tokkopa se nyt niin vaikeaa on, ilman kuvaamistakin. Esimerkiksi erilaisten maksutapahtumien yhteydessä levittelemme erilaisia korttejamme ja henkilöllisyystodistuksiamme hyvin huolettomasti, välittämättä, että ympärillä olevat ihmiset saattavat nähdä siitä henkilötietomme. Autoissamme (suuri osahan sellaisenkin omistaa) on rekisterikilpi, jonka avulla voi saada selville henkilön nimen lisäksi yllättävän paljon tietoa jopa henkilön sidoksista eri yrityksiin. Ja jos liikut firman autolla, niin firman kauttahan henkilöllisyytesi on mahdollista selvittää helpostikin, riippuu tietenkin firmasta, koosta ja julkisuustasosta. Sitten vielä osa ihmisistä levittää hyvin henkilökohtaisia tietoja itsestään ja välillä muistakin puhuessaan kännykkään julkisella paikalla… Ja näitä keinojahan riittää, vain mielikuvitus on rajana!

Entä mitä sillä nimellä saa sitten irti. Tietysti nämä normaalit puhelinnumeron ja asuinpaikan, jos niitä ei ole erikseen salannut. Mutta huomionarvoisin seikka minusta on netissä oleva tieto. Mitä tietoja ihminen on itsestään nettiin syöttänyt? Netti on siitä petollinen paikka, että siellä tehdyt mokat ja asiattomuudet voivat pullahtaa esiin uudestaan ja uudestaan samanlaisina kuin ne sinne on aikoinaan syöttänyt, kun "oikeassa" elämässä hölmöilyt painuvat ajan myötä unholaan tai muuttuvat hauskoiksi jutuiksi, tapauksesta riippuen.

Mutta; viekö kuva internetissä yksityisyyden? –Mielestäni ei.

Uudet henkilöllisyyden selvittelyä helpottavat sovellukset (kuten esim. yllä mainittu Recognizr) eivät minun näkemykseni mukaan ole suoria uhkia ihmisen yksityisyydelle. Ne ovat vain välineitä, jotka helpottavat muiden pääsyä tietoihin, jotka itse olemme erilaisiin järjestelmiin antaneet. Yksityisyyden suurin ”tietoturvariski” on siis näkemykseni mukaan ihminen itse. Olemmeko joskus antaneet nettiin sellaisia tietoja itsestämme, jotka olisimme voineet jättää antamatta. Hain tietoni googlesta tätä asiaa pohtiessani, enkä löytänyt sieltä mitään yllättävää; työ- ja harrastusjutut, oppilaitoksista valmistumiset, myynti-ilmoitukset jne. Ei mitään raflaavaa tai katumisen arvoista. Joten jos jollakin alkaa jostakin syystä kiinnostamaan henkilöllisyyteni ulkoisen olemukseni perusteella, niin ei muuta kuin kuvaamaan :). Tosin helpommalla henkilöllisyyteni saa selvitettyä face 2 face keskustelulla.

Ei, en pidä tällaisia uusia sovelluksia välttämättä tarpeellisena. Mutta mielestäni tavallisen tallaajan ei tarvitse pelästyä ja paeta ”nettimaailmasta” näiden sovellusten vuoksi jos on käyttänyt maalaisjärkeä jakaessaan tietojaan ja mielipiteitään netissä.

Pidetään vain käyttäytymisnormit mielessä samalla tavalla netissä kuin netin ulkopuolellakin ja muistetaan vanha sananlasku: ”Ei nimi miestä pahenna jos ei mies nimeä”.

Miksi politiikka ei kiinnosta?

Ohessa muutamia erilaisissa keskusteluissa esiin tulleita mietteitä siitä, miksi politiikka ei kiinnosta ja äänestysprosentti vain jatkaa laskuaan.

1. "Poliitikot ovat vieraantuneet arjesta"
Poliitikot, ainakin julkisuudessa näkyvät, voidaan pääasiassa jakaa kolmeen kategoriaan:
- ikipoliitikot, jotka ovat olleet eduskunnassa jo noin neljällä eri vuosikymmenellä ja unohtaneet normaalin "9 to 5" duunarin arkihuolet.
- nuoret kasvatit, jotka ovat lukeneet valtiotieteitä ja siinä samalla toimineet puolueen eri toimielimissä ja kasvaneet puolueen politiikkaan, mutta heillä ei ole omakohtaista elämänkokemusta työelämästä politiikan ulkopuolelta
- "julkkispoliitikot", jotka saavat tarvittavat äänet nimellään ja naamallaan, vaihtelevalla asiaosaamisella varustettuja

2. "On ihan sama kuka siellä on vallassa, se ei vaikuta päätöksiin. Puolueita ei erota toisistaan"
Pari esimerkkiä tästä:
-Ydinvoimaloita rakennetaan ja suunnitellaan lisää, vaikka luontoarvoja korostavien ryhmittymien suosio on ollut jo pitkään kasvussa.
-Maaseutu autioituu ja asutus keskittyy, huolimatta siitä, että historiallisesti syrjäseutujenkin asioita ajavat ovat olleet merkittävillä paikoilla valtakunnan politiikassa jo lähes vuosikymmenen
-Puolueiden ohjelmia ei juuri erota toisistaan muuten kuin katsomalla kannesta puolueen nimen

3. "Tietääkö ne itsekään, mitä ne haluaa?"
Esimerkiksi, poliitikot puhuvat työurien pidentämisestä ja nuorten opiskeluaikojen lyhentämisestä samalla kun yhteiskunnassa työttömyys (niin nuorten kuin vanhempien keskuudessa) kasvaa ja työpaikat katoavat maasta. Tai poliittiset päättäjät hakevat kunnissa säästöjä keinoilla millä hyvänsä, mutta eivät ole itse valmiita luopumaan esim. yhden kokouksen kokouspalkkiostaan symbolisena eleenä säästötoimiin. Ristiriitaista.

Mikä saisi meidät sitten innostumaan yhteisten asioittemme hoidosta? Haluaisin nähdä, että se olisi positiivisuuden kautta syntyvä Me-henki, joka nostaisi demokratian ja poliittisen vaikuttamisen arvostusta. Jotta tähän olisi mahdollisuuksia, niin politiikan toimijoissa tulisi tehdä selvä, mutta kuitenkin asteittainen sukupolven vaihdos ja päätöksenteosta tulisi tehdä erittäin läpinäkyvää, jotta ihmiset näkisivät, että päätöksiä tekevät loppujenlopuksi äänestämämme poliitikot (vai tekevätkö?!), eivätkä kasvottomat taustavaikuttajat, virkamiehet ja työryhmät(Luottamus!). Kuitenkin pieni pessimisti sisälläni pelkää, että muutos tapahtuu negatiivisuuden kautta osin hallitsemattomasti, ja kaikkea muuta kuin rakentavasti.
Mutta, muutos on kuitenkin lähiaikoina tulossa, toivottavasti, koska demokratia ei tule kestämään toimivana tällaista äänestyspassiivisuutta pitkään. Ja kuitenkin W. Churchillin toteamus, että "demokratia ei ehkä ole täydellinen valtiomuoto, mutta emme ole tähän mennessä parempaakaan keksineet" (ei välttämättä tarkka käännös, mutta ajatus!), on edelleen nähdäkseni totta.
Paras asia tässä on, että se muutos voi ja täytyy lähteä meistä yksilöistä! Mutta miten?

Top3 tulistelut vuonna 2009

Monet tulet tuli viime vuonnakin tehtyä, mutta nämä kolme tulistelukertaa ovat kuitenkin ehkä Kairojen kulkijan viimevuoden kohokohdat tulistelun saralla.

1. Vuoden viimeinen päivä Pomokairan laitamailla

Otin uuttavuotta vastaan Pomokairan kupeessa erämaamökillä yhdessä rakkaani kanssa. Lämmitettiin mökkiä suoravetoisella avotakalla, paistettiin makkaraa ym. evästä ja kuunneltiin patteriradiosta Mikko "Peltsi" Peltolan (toistaiseksi?) viimeistä radiolähetystä, pelattiin korttia jne. Tunnelmaa loi vielä ulkona paukkunut sopiva -15 asteen pakkanen ja ajoittain selkeältä taivaalta loistanut täysikuu. Laatuaikaa :)

2. Syyskesän kalareissu Meltausjoella

Syyskesällä toteutimme serkkuni kanssa kahden päivän kalareissun Meltausjoella. Illan hämärtyessä sytytimme laavun laitaan nuotion, aloimme paistamaan tuoretta kalaa, makkaraa, kuuntelimme veden virtaamista, otimme lämmikkeeksi hieman rommikaakaota ja paransimme maailmaa pitkälle aamuyöhön saakka. Ja maailmasta tuli kutakuinkin täydellinen, ainakin hetkeksi...

3. Hirvenpyyntireissu alkutalven lumilla Maunukairassa

Aidot tervastulet, nokipannukahvit, sokerikorppua ja keskustelua ja ehkä pientä tinkaa isäni kanssa aiheena mm. metsästys, politiikka ym. sen hetkiset päivänpolttavat asiat.

Mielenkiinnolla odotan, minkälaisia tulisteluhetkiä kuluva vuosi tarjoaa...

Heräsin eläkepommiin

Heräsinpä sitten sunnuntaina huoltosuhdetta käsittelevää lehtijuttua (Lapin Kansa) lukiessani siihen tosiasiaan, että tässä maassa ja varsinkin syrjäseuduilla eläkeläisten ja lasten määrä ylittää kohta työikäisten määrän... eli jonkinlainen eläkepommi iskee.
Tähän samaan saumaan sattuu vielä perinteisen savupiipputeollisuuden (metsäteollisuus etc.) jonkin asteinen rakennemuutos, toistaiseksi vahva euro ja ymmärrys siitä, että muualta maailmasta löytyy meitä edullisemmin tarvittava tietotaito tehdä myös innovatiivista kehitystyötä teknologiankin saralla. Nämä seikat yhdessä tullevat aiheuttamaan suoranaisesti tai välillisesti meille kaikille harmaita hiuksia pohtiessamme uusia ratkaisuja nykyisen elintasomme ylläpitämiseen.

Lapissa meidän mahdollisuutemme lepäävät melko pitkälle kolmen sellaisen asian varassa, joita ei voi ulkoistaa muualle: nämä kolme asiaa ovat matkailu, mineraalivarat ja luonto. Melko haastava cocktail, jossa mikään osa ei oikeastaan tue toistaan näin äkkiseltään pohdittuna ja kaikki ovat tavalla tai toisella melko herkkiä suhdannevaihteluille. Mutta minun näkemykseni on, että jos me haluamme säilyttää maakuntamme vähänkään laajemmin asuttuna ja elinkelpoisena, niin meidän on pystyttävä toimivaan yhteisyöhön em. vahvuuksien kesken. Se on oikeastaan ainoa mahdollisuus saada alueelle riittävästi vierasta pääomaa talouden kiertoon, jotta myös jonkintasoinen julkinen palveluverkosto saadaan taloudellisesti kestävästi ylläpidettyä. Muuten me pyöritämme täällä julkisia palveluja toisillemme ja silloin ollaan heikoilla jäillä.

10 syytä miksi asun maaseudulla

1. Voin käydä saunasta lumihangessa vilvoittelemassa ilman, että se häiritsee ketään
2. Voin nukkua kuulematta juuri koskaan sisälle liikenteen melua
3. Voin käydä naapurista lainaamassa jauhoja/ sokeria tai käydä kyläilemässä ilmoittamatta etukäteen ilman, että minua pidetään outona
4. Voin kävellä kotipihalta alle varttitunnissa paikkaan, jossa voin kokea luonnonrauhan
5. Voin tyydyttää sisälläni asuvaa pientä maanviljelijää kasvi- ja perunamaallani
6. Voin (yrittää) tarjota lapsilleni kasvuympäristön, jossa he saavat olla lapsia edes sen ensimmäiset 10 vuotta
7. Voin poimia luonnonmarjoja metsästä ajamatta ensin autolla jonnekin
8. Näen taivaalla mahdollisesti näkyvät revontulet selkeästi, koska ympäristössä ei ole paljon keinovaloja
9. Voin ylläpitää jäljellä olevaa maalaisjärkeäni
10. Voin aika ajoin tuntea kuuluvani kyläyhteisöön

Älkää viekö kaikkia peruspalveluita pois elinvoimaisista maaseutukylistä, vaan säilyttäkää myös meille "mettänpeikoille" mahdollisuus asua sellaisessa ympäristössä kuin me haluamme. Elämäänsä tyytyväinen ihminen tullee kuitenkin pitemmällä aikavälillä edullisemmaksi yhteiskunnalle kuin elämäänsä tyytymätön...