Ovatko tulevat vaalit facebook-vaalit?

Näin kyselee kansanedustajaehdokas Juha-Pekka Rusanen Keskustan Kohtaamo-nimisellä keskustelualueella.

Oma mielipiteeni asiasta on, että sosiaalisen medialla ei tule olemaan merkittävää vaikutusta vaalien lopputulokseen seuraavista syistä:

Äänestäjät:

Facebookin äänestysikäisistä käyttäjistä suurin osa on mm. Harto Pönkän selvittelyjen mukaan 18-34-vuotiaita painottuen ikäskaalan nuorempaan päähän.Edellisissä eduskuntavaaleissa (2007) arvioitiin alle 30-vuotiaiden äänestysprosentin olleen noin 50-55.

Mikäli 2007 äänestysaktiivisuus toteutuu myös tällä kerralla, on äänestävien facebook-aktiivien määrä kuitenkin aika pieni suhteessa kaikkiin äänestäviin. Heistäkin suurella osalla äänestettävä ehdokas määräytyy muiden kuin sosiaalisen median ansioiden kautta. Näin ollen niiden äänestäjien määrä, jotka tekevät ratkaisunsa pääasiassa sosiaalisen median kautta annetun kuvan perusteella, jää näkemykseni mukaan melko marginaaliseksi.

Ehdokkaat:

Olen omasta mielenkiinnostani seurannut ehdokkaiden esiintymistä sosiaalisen median välineissä ja todennut, että ehdokkaiden nettinäkyvyys on aika homogeenista, suoraan sanoen mielikuvituksetonta. Facebook-profiilisivuja on perustettu kyllä innokkaasti (sivuhaku hakusanalla eduskuntaan antaa pitkän listan sivuja), mutta sivut toistavat sisällöltään lähes aina samaa kaavaa. Totta, facebook sivualustana rajaa pitkälti ulkoisten eroavaisuuden mahdollisuudet pois, mutta se sisältö...

Ja mitään ”minikaivurimies-Mutanen”kaltaista facebook-ilmiötä ei ainakaan vielä ole tietooni tullut politiikan saralta.

Useat ehdokkaat ovat kirjautuneet Twitteriinkin, mutta sielläkin heidän tuottama sisältö on lähinnä yksipuolista linkkien ja tiedon jakamista erilaisten syötteiden kautta, ei juurikaan sosiaalista kanssakäymistä.

Joten:

Olen vahvasti sitä mieltä, että sosiaalinen media kampanjointivälineenä ei tule olemaan yhdenkään ehdokkaan pääasiallinen "syy" eduskuntavaalimenestykseen, vaan siihen tarvitaan myös perinteistä kampanjointia, kiertämistä vaalipiirin alueella ja esilläoloa myös ei-niin-sosiaalisissa medioissa sekä ”turuilla ja toreilla”. Ja mikäli ennustukseni toteutuu, facebook-vaaleista on turha puhua.

Mutta sosiaalisessa mediassa voidaan pienellä vaivalla hieman välineeseen paneutuen tuoda esiin ehdokkaan omaa persoonaa ja mielipiteitä sen verran, että sillä voidaan muutama tärkeä lisä-ääni itselle voittaakin. Ja joskus yksikin ääni voi olla ratkaiseva isoissakin vaaleissa. Joten suosittelen ehdokkaille, että he ovat mukana sosiaalisessa mediassa, tiedostaen, että sitä kautta voidaan muutama äänestäjä saada taakse, mutta siellä epäonnistuttaessa voidaan myös menettää äänestäjiä.

Voihan tietysti käydä niin, että olen väärässä ja sosiaalisen median kampanjat saavat ilmaa alleen vaalien lähestyessä, jonka seurauksena kampanjoiden arvo, ihmisten mielenkiinto politiikka kohtaan ja äänestysprosentti saadaan nousemaan uusiin sfääreihin.

Tätä odotellessa…

Miksi politiikka ei kiinnosta?

Ohessa muutamia erilaisissa keskusteluissa esiin tulleita mietteitä siitä, miksi politiikka ei kiinnosta ja äänestysprosentti vain jatkaa laskuaan.

1. "Poliitikot ovat vieraantuneet arjesta"
Poliitikot, ainakin julkisuudessa näkyvät, voidaan pääasiassa jakaa kolmeen kategoriaan:
- ikipoliitikot, jotka ovat olleet eduskunnassa jo noin neljällä eri vuosikymmenellä ja unohtaneet normaalin "9 to 5" duunarin arkihuolet.
- nuoret kasvatit, jotka ovat lukeneet valtiotieteitä ja siinä samalla toimineet puolueen eri toimielimissä ja kasvaneet puolueen politiikkaan, mutta heillä ei ole omakohtaista elämänkokemusta työelämästä politiikan ulkopuolelta
- "julkkispoliitikot", jotka saavat tarvittavat äänet nimellään ja naamallaan, vaihtelevalla asiaosaamisella varustettuja

2. "On ihan sama kuka siellä on vallassa, se ei vaikuta päätöksiin. Puolueita ei erota toisistaan"
Pari esimerkkiä tästä:
-Ydinvoimaloita rakennetaan ja suunnitellaan lisää, vaikka luontoarvoja korostavien ryhmittymien suosio on ollut jo pitkään kasvussa.
-Maaseutu autioituu ja asutus keskittyy, huolimatta siitä, että historiallisesti syrjäseutujenkin asioita ajavat ovat olleet merkittävillä paikoilla valtakunnan politiikassa jo lähes vuosikymmenen
-Puolueiden ohjelmia ei juuri erota toisistaan muuten kuin katsomalla kannesta puolueen nimen

3. "Tietääkö ne itsekään, mitä ne haluaa?"
Esimerkiksi, poliitikot puhuvat työurien pidentämisestä ja nuorten opiskeluaikojen lyhentämisestä samalla kun yhteiskunnassa työttömyys (niin nuorten kuin vanhempien keskuudessa) kasvaa ja työpaikat katoavat maasta. Tai poliittiset päättäjät hakevat kunnissa säästöjä keinoilla millä hyvänsä, mutta eivät ole itse valmiita luopumaan esim. yhden kokouksen kokouspalkkiostaan symbolisena eleenä säästötoimiin. Ristiriitaista.

Mikä saisi meidät sitten innostumaan yhteisten asioittemme hoidosta? Haluaisin nähdä, että se olisi positiivisuuden kautta syntyvä Me-henki, joka nostaisi demokratian ja poliittisen vaikuttamisen arvostusta. Jotta tähän olisi mahdollisuuksia, niin politiikan toimijoissa tulisi tehdä selvä, mutta kuitenkin asteittainen sukupolven vaihdos ja päätöksenteosta tulisi tehdä erittäin läpinäkyvää, jotta ihmiset näkisivät, että päätöksiä tekevät loppujenlopuksi äänestämämme poliitikot (vai tekevätkö?!), eivätkä kasvottomat taustavaikuttajat, virkamiehet ja työryhmät(Luottamus!). Kuitenkin pieni pessimisti sisälläni pelkää, että muutos tapahtuu negatiivisuuden kautta osin hallitsemattomasti, ja kaikkea muuta kuin rakentavasti.
Mutta, muutos on kuitenkin lähiaikoina tulossa, toivottavasti, koska demokratia ei tule kestämään toimivana tällaista äänestyspassiivisuutta pitkään. Ja kuitenkin W. Churchillin toteamus, että "demokratia ei ehkä ole täydellinen valtiomuoto, mutta emme ole tähän mennessä parempaakaan keksineet" (ei välttämättä tarkka käännös, mutta ajatus!), on edelleen nähdäkseni totta.
Paras asia tässä on, että se muutos voi ja täytyy lähteä meistä yksilöistä! Mutta miten?