Minun jouluni...

Taas ja viimein se on ovella, joulu. Meillä kaikilla on omia tapojamme ja tottumuksiamme viettää (tai olla viettämättä) joulua. Minun joulutunnelman takaavat seuraavat asiat:

Joulukinkku: Paistetaan aatonvastaisena yönä. Herätään keskellä yötä kinkun tuoksun saavuttaessa makuuhuoneen tarkistamaan kinkun lämpötila.

Joulukuusi: joulukuusi tuodaan pirttiin ja koristellaan aattoaamuna, siinä sivussa katsellaan tv:n jouluohjelmia (Lumiukko, joulurauhan julistus...) ja jännitetään, toimiiko kuusen kynttiläsarja tänä jouluna.

Lasten jännitys: Sen jälkeen kun omat lapset syntyivät olen taas löytänyt lapsen riemun ja jännityksen tuoman lisämausteen joulun odotukseen. On kiva seurata, kuinka lapset kurkkivat ikkunasta pihamaan kulkijoita, valittavat ajan matelemista ja ovat malttamattomia. Tunnelma on ihan käsin kosketeltavissa.

Joulusauna: Jouluaatto on ainoa päivä vuodessa, jolloin päivällä saunominen on mielestäni sopivaa. Sauna tuoksuu puhtaalle ja glögi hyvälle saunan jälkeen.

Jouluyön rauha: On kiva istahtaa kaiken jännityksen ja hässäkän jälkeen alas, ottaa joulukonvehteja ja nauttia tunnelmasta, jonka hiljaisuus, kynttilän liekit ja pehmeä suklaan maku suussa saavat aikaan.




Tämän pienen kirjoituksen myötä haluan toivottaa Sinulle Iloista ja Tunnelmallista Joulua!

Ovatko tulevat vaalit facebook-vaalit?

Näin kyselee kansanedustajaehdokas Juha-Pekka Rusanen Keskustan Kohtaamo-nimisellä keskustelualueella.

Oma mielipiteeni asiasta on, että sosiaalisen medialla ei tule olemaan merkittävää vaikutusta vaalien lopputulokseen seuraavista syistä:

Äänestäjät:

Facebookin äänestysikäisistä käyttäjistä suurin osa on mm. Harto Pönkän selvittelyjen mukaan 18-34-vuotiaita painottuen ikäskaalan nuorempaan päähän.Edellisissä eduskuntavaaleissa (2007) arvioitiin alle 30-vuotiaiden äänestysprosentin olleen noin 50-55.

Mikäli 2007 äänestysaktiivisuus toteutuu myös tällä kerralla, on äänestävien facebook-aktiivien määrä kuitenkin aika pieni suhteessa kaikkiin äänestäviin. Heistäkin suurella osalla äänestettävä ehdokas määräytyy muiden kuin sosiaalisen median ansioiden kautta. Näin ollen niiden äänestäjien määrä, jotka tekevät ratkaisunsa pääasiassa sosiaalisen median kautta annetun kuvan perusteella, jää näkemykseni mukaan melko marginaaliseksi.

Ehdokkaat:

Olen omasta mielenkiinnostani seurannut ehdokkaiden esiintymistä sosiaalisen median välineissä ja todennut, että ehdokkaiden nettinäkyvyys on aika homogeenista, suoraan sanoen mielikuvituksetonta. Facebook-profiilisivuja on perustettu kyllä innokkaasti (sivuhaku hakusanalla eduskuntaan antaa pitkän listan sivuja), mutta sivut toistavat sisällöltään lähes aina samaa kaavaa. Totta, facebook sivualustana rajaa pitkälti ulkoisten eroavaisuuden mahdollisuudet pois, mutta se sisältö...

Ja mitään ”minikaivurimies-Mutanen”kaltaista facebook-ilmiötä ei ainakaan vielä ole tietooni tullut politiikan saralta.

Useat ehdokkaat ovat kirjautuneet Twitteriinkin, mutta sielläkin heidän tuottama sisältö on lähinnä yksipuolista linkkien ja tiedon jakamista erilaisten syötteiden kautta, ei juurikaan sosiaalista kanssakäymistä.

Joten:

Olen vahvasti sitä mieltä, että sosiaalinen media kampanjointivälineenä ei tule olemaan yhdenkään ehdokkaan pääasiallinen "syy" eduskuntavaalimenestykseen, vaan siihen tarvitaan myös perinteistä kampanjointia, kiertämistä vaalipiirin alueella ja esilläoloa myös ei-niin-sosiaalisissa medioissa sekä ”turuilla ja toreilla”. Ja mikäli ennustukseni toteutuu, facebook-vaaleista on turha puhua.

Mutta sosiaalisessa mediassa voidaan pienellä vaivalla hieman välineeseen paneutuen tuoda esiin ehdokkaan omaa persoonaa ja mielipiteitä sen verran, että sillä voidaan muutama tärkeä lisä-ääni itselle voittaakin. Ja joskus yksikin ääni voi olla ratkaiseva isoissakin vaaleissa. Joten suosittelen ehdokkaille, että he ovat mukana sosiaalisessa mediassa, tiedostaen, että sitä kautta voidaan muutama äänestäjä saada taakse, mutta siellä epäonnistuttaessa voidaan myös menettää äänestäjiä.

Voihan tietysti käydä niin, että olen väärässä ja sosiaalisen median kampanjat saavat ilmaa alleen vaalien lähestyessä, jonka seurauksena kampanjoiden arvo, ihmisten mielenkiinto politiikka kohtaan ja äänestysprosentti saadaan nousemaan uusiin sfääreihin.

Tätä odotellessa…

Metsästys ei ole synonyymi sanalle tappaminen

Metsästyskausi on alkanut ja tottakai myös metsästyksen epäeettisenä toimintana näkevät tahot ovat aktivoituneet. Tällä kertaa "lyömäaseeksi" on noussut mm. pääministeri Mari Kiviniemen metsästysharrastus (poliittiset motiivit voivat myös olla osaksi mukana?) ja sitä kautta myös naismetsästäjien oikeutus harrastukseensa on monissa keskusteluissa kyseenalaistettu. Ohessa oma 23 vuoden kokemukseen perustuva näkemykseni metsästyksestä harrastuksena.

Metsästys harrastuksena on monelle pääasiassa kaikkea muuta kuin julmaa tappamista. Se on yhdessäoloa metsästyskavereiden (kaksi- ja nelijalkaiset) kanssa tai vaihtoehtoisesti rentouttavaa kuljeskelua luonnon rauhassa itsekseen. Ja metsästys opettaa myös harrastajaansa elämään ja toimimaan luonnon keskellä, luonnon ehdoilla. Jahtikauden ulkopuolella aktiiviset metsästäjät harrastavat riistanhoitoa, esim. rakentavat ruokintakatoksia, tarkkailevat riistakantojen kehittymistä (riistakolmiolaskennat) yms. Saaliin saaminen on monelle metsästäjälle vain lisämauste harrastukselle, ja se pääseekin yleensä arvoiseensa seuraan ruokapöydässä.

Tottakai metsästäjäjoukossa, kuten myös muuallakin yhteiskunnassa, on mukana yksilöitä, jotka eivät kunnioita eettisiä eikä kirjoitettujakaan sääntöjä, mutta kokemuksieni perusteella uskallan väittää,että heidän osuus metsästäjäjoukossa on todella pieni.Nämä "metsästäjät" saavat kuitenkin palstatilaa enemmän kuin lainkuuliaiset metsästäjät, ja sitä kautta harrastusta vähemmän tuntevat saavat vääristyneen kuvan koko asiasta.

Mitä eläinten määrään tulee, uskon, että urbanisoitunut yhteiskuntamme ei kestäisi kovin paljon isompaa eläinkantaa. Jo nyt saamme säännöllisesti kuulla hätätiedotteita ns. häirikköeläimistä, jotka ajautuvat ihmisten kanssa samalle reviirille, ja jotka joudutaan siksi joko lopettamaan tai ajamaan kokeneitten metsästäjien avustuksella kauemmas asuinalueilta. Ja lähes yhtä usein saamme seuraavana päivänä lukea, kuinka hätätiedote houkutteli luonnosta vieraantuneita uteliaita ihmisiä katsomaan metsän eläintä, kun sen kerran voi nähdä lähiympäristössä. Ympäristössä, jossa eläin ei ole "kotonaan" ja voi hätääntyneenä käyttäytyä arvaamattomasti, kohtalokkain seurauksin.

Ja lopuksi; sopiiko metsästys naisille? Tottakai! Pohdin asiaa kauan, enkä edelleenkään ymmärrä miten Suomessa vuonna 2010 sukupuoli voisi olla esteenä jollekin yleisesti tunnustetulle harrastukselle? Jos metsästysharrastus sotii jonkun arvomaailmaa vastaan, olkoon niin. Me olemme oikeutettuja mielipiteisiimme. Mutta se, että naisten metsästysharrastusta pidetään tuomittavampana kuin miesten, pidän tasa-arvoa loukkaavana ajatusmallina.