Olen jo muutaman vuoden verran miettinyt itsekseni ja kerännyt rohkeutta/ etsinyt oikeaa ajankohtaa hetkelliseen irtaantumiseen työelämästä ja keskittymistä koti- ja harrasteaskareisiin. En siksi, ettenkö arvostaisi työtäni, vaan jutun juju piilee siinä, että arvostan perheeni ja harrastuksieni parissa vietettyä aikaa työtä enemmän. Jopa sen verran enemmän, että olisin valmis tulemaan ainakin hetkellisesti toimeen hieman kapeammalla tilipussilla voidakseni keskittyä itselleni tärkeimpiin asioihin paremmin. Ja nyt Elinkeinoelämän valtuuskunnan raporttia lukiessa huomaan, että en ole ikäryhmäni ainoa, joka tällaista pohtii. Havahduin pohtimaan, mistä tällainen johtuu?
Olen havainnut tämän työelämän arvostuksen eroavaisuuden eri ikäryhmien välillä käydessäni keskusteluita ja väittelyitä lähimmän työkaverini kanssa kairoja kulkiessamme. Kaverini, kultaisella -60-luvulla syntynyt, ajattelee asioita ja elämää työkeskeisesti eli minun mielestäni vanhanaikaisesti. Minä taas arvostan vapaa-aikaa ja sen sisältöä. Tämä on yleensä lähtökohta väittelyymme, joka ei loppujen lopuksi johda mihinkään rakentavaan :). Yleensä väittelyn tiimellyksessä esille tulee väite, että -70 ja -80-luvulla syntyneet ovat laiskoja ja tottuneita hyvään sosiaaliturvaan ja siihen, että kaikki tuodaan tarjolle vähintään hopealusikalla.
Mistä tällainen sukupolvien välinen suhtautumisero työhön sitten johtuu?
Ehkä tämä työn arvostuksen muutos ikäluokkien välillä heijastuu yhteiskunnan rakennemuutoksesta vuosikymmenien aikana. Olivatko työyhteisöt aiemmin tiiviimpiä ja sitouttivat siten ihmisiä töihin? Entä miten pienimuotoisen maatalouden häviäminen on vaikuttanut ihmisten työkäsitykseen? Ainakin pienempimuotoisessa maataloudessahan työ- ja vapaa-ajan erottaminen on ollut käytännössä mahdotonta.
Voisiko tasa-arvon lisääntyminen työelämässä vaikuttaa tähän? Ennenhän lasten hoito ja kotityöt olivat usein ns. naisten töitä ja miehet tienasivat leivän perheelle. Mutta tänä päivänähän myös naiset ovat työelämässä tienaamassa perheelle tuloja, joten perheiden kokonaistulot ovat suhteutettuna isommat kuin aiemmin. Näin ollen lisääntynyt taloudellinen hyvinvointi mahdollistaa paremmin downshiftauksen.
Tällaisia seikkoja minulle tulee mieleen, kun pohdin näkemyserojen syitä.
Olenko minä sitten laiska persoona, joka on tottunut tulemaan valmiiseen pöytään?
Mielestäni en ole laiska, mukavuudenhaluinen kyllä. Ja minun mukavuudenhaluani tyydyttää enemmän laadukas vapaa-aika perheen ja harrastusten parissa kuin vapaa-ajan kustannuksella hankittu taloudellinen yltäkylläisyys. En koe saavani työnteon ansiosta ”kirkkaampaa kruunua” vaan elämäni laatua kohottavat asiat liittyvät perheeni hyvinvointiin.
Ei, en ole rahassa mitattuna rikas, enkä ole perinyt mitään. Olen ”normaali” duunari ja perheenisä, ja tulojen perusteella perheemme luokitellaan yleisimmin alempaan keskiluokkaan. Mutta kuten jo vanha sananlasku sanoo; ”ei ne suuret tulot, vaan pienet menot”. Säästeliäillä elämäntavoilla voi myös Matti Meikäläisellä olla vara downshiftaukseen. Loppujen lopuksi nämähän ovat vain arvovalintakysymyksiä.
Mutta voiko downshifting yleistyessään heikentää maamme kansantaloutta ja kilpailukykyä merkittävästi? Vai olemmeko jo hukanneet kilpailukykymme ja yhden sukupolven kyvyn arvostaa työtä?...
Pivot-taulukoiden hallinta on Excel-perusosaamista
2 vuotta sitten
Tekstit
Hyvä kirjoitus. Tämä downshifting-keskustelu on mielenkiintoinen, koska toisaalta kaikki mitataan rahassa ja kuitenkin on selviä merkkejä siitä, miten se ei käytännössä niin yksiselitteinen mittari kuitenkaan ole kuin halutaan antaa ymmärtää.
VastaaPoistaKäyn usein kesäisin katsomassa Mäntässä Serlachiuksen museoiden kokoelmia ja niillä reissuilla on tullut tutuksi myös Mäntän historia. Koko kaupunki rakentui teollisuuden ympärille ja siihen aikaan työantajan ja työntekijän välinen sitoutuminen on ollut todella vahvaa (minua ajatus siitä ahdistaa). Tänä päivänä sellaista sitoutumista ei ole, mikä on ehkä yksi syy arvostusten muutoksiin: Miksi sitoutuisin sellaiseen, joka ei sitoudu minuun. Parempi pyrkiä rakentamaan hyvää elämää omaehtoisesti.
Kiitos kommentista. Juuri tällaiset vanhat tehtaan ympärille perustetut paikkakunnat olivat mielessäni mainitessani työhön sitouttamisen. Itse voisin olla jopa hieman innostunut yhteisöstä, jolla olisi vahva keskinäinen sitoutuminen. En tosin omaa pidemmän ajan kokemusta tällaisesta tiiviistä yhteisöstä, joten en tiedä alkaisiko se pidemmän päälle ahdistamaan minuakin.
VastaaPoistaMutta kyllähän työn asema on ajan myötä kiistämättä muuttunut "elämän tarkoituksesta" yhdeksi monista elämän osa-alueista. Aika näyttää, miten tämä muutoksen mahdollinen voimistuminen vaikuttaa yhteiskunnan rakenteisiin ja toimintaan.
Mainitsit esimerkkinä 60-luvulla syntyneet ja arvioit ikäluokkaa erityisen työkeskseiseksi ja vielä myöhempiä sukupolvia vähätteleviksi. Ehkä totuuden suuntainen arvio, mutta ei mielestäni kovin hyvin yleistettävissä.
VastaaPoistaKatson asioita 60-luvulla syntyneen silmin enkä oikein tunnista tuosta itseäni enkä ikätovereitani.
Maailma ja työelämä on noista ajoista muuttunut ja vasta viimeaikoina työn merkitystä on alettu syvällisemmin miettimään ja muut arvot alkavat nousta keskusteluun.
Ja asiaa mietimme myös me, jotka lähestymmme viidenkympin ikää. Miksi tehdä pitkää päivää?
Kiitos kommentistasi Timo.
VastaaPoistaYleistäminen on aina hieman vaarallista, enkä myönnä suoranaisesti leimanneeni kaikkia -60-lukulaisia tuossa tekstissäni. Ja tämä mainitsemani esimerkki, joka on -60-lukukainen, on kokemukseni perusteella malliesimerkki työkeskeisestä ihmisestä.
Olen kuitenkin eri ikäryhmien kanssa toimiessani huomannut, että näkemyksemme (myös) työstä ja sen "arvostuksesta" eroavat selvästi. Ja tämä sama asiahan löytyy myös tuosta eva:n raportista.
Toisaalta kun työelämää peilataan yhteiskunnan muutoksiin vuosikymmenten aikana niin on päivänselvää, että työelämä on tällä hetkellä melko erilainen ympäristö kuin esim. 20 vuotta sitten (oma kokemus), kuten jo kommentissasi mainitsit.
Mutta, ihmiset ovat yksilöitä ja fyysinen ikä/ syntymävuosi on loppujen lopuksi pelkkä numero. Minusta pääasia on, että ihminen saisi elää omannäköistä elämää ja vaikuttaa omilla valinnoillaan sen laatuun ja sisältöön. :)
Itse voisin verrata omien vanhempieni sukupolvea ja omaani. 40/50-luvuilla syntyneet ja 70-luvulla syntyneet.
VastaaPoistaVanhempieni sukupolvelle oli tavallista, että opintojen jälkeen, usein niiden aikana, mentiin töihin johonkin yritykseen. Ajatuksena oli, että kyseisessä firmassa ollaan töissä pitkään, mielellään eläkkeelle asti. Tietenkään siihen ei tarrattu, mutta pitkät työurat yhden palveluksessa olivat tavallista ja normaali tapa ajatella uraansa. Ura kehittyi ja eteni sitten siellä yhdessä talossa ja uran aikana saatettiin enintään 3 kertaa vaihtaa palkan maksajaa.
70-luvulla syntyneillä taas tilanne on toinen. Valmistuimme usein sopivasti siihen paljon puhuttuun 90-luvun lamaan. Alusta asti piti sopeutua ajatukseen, ettei yhdessä yrityksessä välttämättä olla pidempiä aikoja. Piti sopeutua ja turha stressaaminen oli pahasta. Sietokyky muuntui, ei ehkä välttämättä parantunut.
Jos taas katson opiskelijoita jotka ovat 80/90-luvun vaihteessa syntyneitä, heillä on hyvin selkeä käsitys omasta urastaan: 3-5 vuotta per työpaikka, tavoitteet asetettu noin 20v päähän ja kaikki duunit välillä ovat mahdollisimman hyviä rivejä CVssä, jotta tuo tavoite saavutettaisiin. Se tavoite ei välttämättä ole Nokia CEO, mutta se taso on määritetty mihin halutaan. Heillä odottamattomat muutokset matkalla ovat taas stressaavia, aivan kuin 40/50-lukujen ihmisillä.
Uskoisin, että oman sukupolven ihmisillä downshifting ei ole niin iso asia, vaikka siihen saatetaan hypätäkin helpommin. Kun on totuttu yllättäviin muutoksiin, ei tämäkään muutos ole niin iso hyppy tuntemattomaan. Tai vaikka olisikin, on se laskuvarjo vähän isompi.
Arvostan työtäni, mutta en anna sen määrittää minua. Tämä ei oletietoinen päätös jonka olen kirjannut ylös, vaan jotain joka tulee aika luonnostaan.Kun olen töissä, olen töissä ja työ-minäni on vauhdissa. Sitten on vapaa-aika ja se tosi-minä. En kuitenkaan koe, että nämä molemmat minät ovat eri persoona, vaan toistensa jatkeita tai paremminkin se yksi ja sama minä varustettu suodattimilla ja sulakkeilla jotka parantavat suoritusta kyseisessä aktiviteetissa. :)
Tässä muutama ajatus jotka vähän sivuavat postiasi ja kommentteja.