Puolue sosiaalisessa mediassa, miksi yksisuuntaisesti?

Karri Anttila on käynyt blogissaan ansiokkaasti läpi poliittisten puolueiden osallistumista sosiaalisessa mediassa tapahtuvaan viestintään ja pohtinut miksi puolueen pitäisi olla aktiivinen sosiaalisessa mediassa. Aloin itse näiden kirjoitusten innoittamana pohtimaan mahdollisia syitä siihen, miksi puolueet ovat passiivisia SoMe:n käyttäjiä, eli tyytyvät pääsääntöisesti yhdensuuntaiseen viestintään ja sitä, että tuleeko puolueen itsessään olla aktiivinen keskustelija sosiaalisessa mediassa.


Yksi iso syy passiivisuuteen voi olla se, että sosiaalisessa mediassa käytävät keskustelut näkyvät usein myös muille kuin keskusteluun aktiivisesti osallistuville (esim. Twitter). Tällaisesta keskustelusta voidaan sitten esimerkiksi nostaa esiin yksittäinen kommentti, joka asiakokonaisuudesta irrotettuna voi olla ristiriidassa puolueen virallisen kannan kanssa. Toinen samankaltainen riski on, että keskustelun tiimellyksessä puolueen virallista kantaa edustava "somettaja" saattaa päästää näppäimistöstään ilmoille puolueen kannan vastaisen sammakon, joka enterin näpäytyksen jälkeen tallentuu palvelimille ja on sieltä tuleva lööppeihin, ennemmin tai myöhemmin. Torin laidoilla käydyissä face2face-keskustelussahan nämä sammakot jäävät pomppimaan pelkästään keskustelijoiden välille, eikä asiasta jää minkäänlaista konkreettista todistetta. Vastuu siirtyy täysin kuulijalle, ei puolueelle.

Tällä en tarkoita sitä, että puolueiden edustajat valehtelisivat. On inhimillistä, että nopeatempoisessa, ehkä jopa provosointia sisältävässä keskustelussa voi sanoa joskus asioita joita ei ehkä pitäisi tuoda julki. Varsinkin, jos keskusteluun osallistuvan poliitikon oma kanta on keskusteltavassa aiheessa puolueen virallisesta kannasta poikkeava.


Toinen mieleeni tullut syy vastavuoroisuuden puutteeseen on resurssien puute, sekä määrällisellä, mutta varsinkin laadullisella tasolla. Onko puolueella jouhevaa keskustelijaa, joka hallitsisi puolueen kannan ja sosiaalisen median työkaluja. Ja jos on, onko hänellä ajallista kapasiteettia alkaa puolueen ”somettajaksi”? Entä kenellä yksittäisellä ihmisellä on oikeus osallistua keskusteluun jonkun puolueen nimissä?


Summa summarum, mielestäni puolue ei sittenkään taida olla oikea taho keskustelemaan asioista sosiaalisessa mediassa, koska puolue ei ole ”konkreettinen” asia vaan ainakin periaatteessa jäseniensä kuva ja eräänlainen instituutio.

Tämän vuoksi näkisinkin unelmieni ”poliittisen sosiaalisen median” paikkana, jossa puolueet toimisivat tarvittaessa keskustelun avaajina ja yhteenvedon laatijoina ja puolueiden edustajat, yksittäiset poliitikot, keskustelisivat aiheista (myös muista kuin puolueiden aloittamista) avoimesti ja aktiivisesti muiden asiasta kiinnostuneiden kanssa. Näin ihmiset havaitsisivat selkeämmin puolueiden välillä ja sisälläkin olevia näkemyseroja ja voisivat siten pyrkiä omalla äänestyskäyttäytymisellään vaikuttamaan kannattamansa puolueen linjaan. Heitän siis haasteen ennemminkin yksittäisille poliitikoille kuin puolueille. Osallistumalla aktiivisesti ja asiallisesti sosiaalisessa mediassa käytäviin keskusteluihin tuotte itseänne ja puoluettanne esille ympäristössä, jossa voi tavoittaa paljon asiallisia, mutta myöskin kriittisiä potentiaalisia äänestäjiä.

Ja itse puolueiden mielipiteiden suuret linjauksethan löytyvät puolueohjelmista... tai niiden rivien välistä.

Minä , mukavuudenhaluinen, laiska vai ympäristöystävällinen? Vai osa hukattua sukupolvea?

Olen jo muutaman vuoden verran miettinyt itsekseni ja kerännyt rohkeutta/ etsinyt oikeaa ajankohtaa hetkelliseen irtaantumiseen työelämästä ja keskittymistä koti- ja harrasteaskareisiin. En siksi, ettenkö arvostaisi työtäni, vaan jutun juju piilee siinä, että arvostan perheeni ja harrastuksieni parissa vietettyä aikaa työtä enemmän. Jopa sen verran enemmän, että olisin valmis tulemaan ainakin hetkellisesti toimeen hieman kapeammalla tilipussilla voidakseni keskittyä itselleni tärkeimpiin asioihin paremmin. Ja nyt Elinkeinoelämän valtuuskunnan raporttia lukiessa huomaan, että en ole ikäryhmäni ainoa, joka tällaista pohtii. Havahduin pohtimaan, mistä tällainen johtuu?

Olen havainnut tämän työelämän arvostuksen eroavaisuuden eri ikäryhmien välillä käydessäni keskusteluita ja väittelyitä lähimmän työkaverini kanssa kairoja kulkiessamme. Kaverini, kultaisella -60-luvulla syntynyt, ajattelee asioita ja elämää työkeskeisesti eli minun mielestäni vanhanaikaisesti. Minä taas arvostan vapaa-aikaa ja sen sisältöä. Tämä on yleensä lähtökohta väittelyymme, joka ei loppujen lopuksi johda mihinkään rakentavaan :). Yleensä väittelyn tiimellyksessä esille tulee väite, että -70 ja -80-luvulla syntyneet ovat laiskoja ja tottuneita hyvään sosiaaliturvaan ja siihen, että kaikki tuodaan tarjolle vähintään hopealusikalla.

Mistä tällainen sukupolvien välinen suhtautumisero työhön sitten johtuu?

Ehkä tämä työn arvostuksen muutos ikäluokkien välillä heijastuu yhteiskunnan rakennemuutoksesta vuosikymmenien aikana. Olivatko työyhteisöt aiemmin tiiviimpiä ja sitouttivat siten ihmisiä töihin? Entä miten pienimuotoisen maatalouden häviäminen on vaikuttanut ihmisten työkäsitykseen? Ainakin pienempimuotoisessa maataloudessahan työ- ja vapaa-ajan erottaminen on ollut käytännössä mahdotonta.
Voisiko tasa-arvon lisääntyminen työelämässä vaikuttaa tähän? Ennenhän lasten hoito ja kotityöt olivat usein ns. naisten töitä ja miehet tienasivat leivän perheelle. Mutta tänä päivänähän myös naiset ovat työelämässä tienaamassa perheelle tuloja, joten perheiden kokonaistulot ovat suhteutettuna isommat kuin aiemmin. Näin ollen lisääntynyt taloudellinen hyvinvointi mahdollistaa paremmin downshiftauksen.
Tällaisia seikkoja minulle tulee mieleen, kun pohdin näkemyserojen syitä.

Olenko minä sitten laiska persoona, joka on tottunut tulemaan valmiiseen pöytään?

Mielestäni en ole laiska, mukavuudenhaluinen kyllä. Ja minun mukavuudenhaluani tyydyttää enemmän laadukas vapaa-aika perheen ja harrastusten parissa kuin vapaa-ajan kustannuksella hankittu taloudellinen yltäkylläisyys. En koe saavani työnteon ansiosta ”kirkkaampaa kruunua” vaan elämäni laatua kohottavat asiat liittyvät perheeni hyvinvointiin.

Ei, en ole rahassa mitattuna rikas, enkä ole perinyt mitään. Olen ”normaali” duunari ja perheenisä, ja tulojen perusteella perheemme luokitellaan yleisimmin alempaan keskiluokkaan. Mutta kuten jo vanha sananlasku sanoo; ”ei ne suuret tulot, vaan pienet menot”. Säästeliäillä elämäntavoilla voi myös Matti Meikäläisellä olla vara downshiftaukseen. Loppujen lopuksi nämähän ovat vain arvovalintakysymyksiä.

Mutta voiko downshifting yleistyessään heikentää maamme kansantaloutta ja kilpailukykyä merkittävästi? Vai olemmeko jo hukanneet kilpailukykymme ja yhden sukupolven kyvyn arvostaa työtä?...

Ei koiraa karvoihin katsominen...

Sain kokea pari päivää sitten mainittavaa toisen ihmisen huomioimista ja sain samalla opetuksen, ettei ketään pidä tuomita etukäteen jonkin ulkoisen, epäolennaisen asian vuoksi.

Tämä tapahtui, kun olin työreissulla kulkemassa kairoja Levin ja Muonion välillä ja siirtymässä autolla seuraavaan "kulkupaikkaan". Lähdin eräältä metsätieltä ajamaan ja päätielle käännyttyäni huomasin takapuskuriini liimautuvan uudenkarhean Audin. Yhtäkkiä Audi pysähtyi tien laitaan ja kuljettaja hyppäsi autosta ulos. Ihmettelin toimintaa, mutta jatkoin matkaa, koska en tiennyt mitään syytä, miten tämä pysähtyminen olisi voinut liittyä minuun. Parin kilometrin jälkeen samainen Audi alkoi taas lähestyä takapuskuriani. Olin juuri kääntymässä päätieltä pois, joten arvelin, että auto pääsisi jouhevasti ohi, kun löisin vilkun päälle ja hidastaisin vauhtia hyvissä ajoin, kun tie oli kerran tyhjä. Mutta mitä tapahtuikaan; Audikuski hidasti ja vilkutti kääntyvänsä samaan suuntaan! WTF, ajattelin... Tuollainen auto ei ole tulossa oikeasti soramontulle! Tässä vaiheessa päähäni tuli osittain median luoma kuva Audimiehestä, jonka eteen olin kiilannut törkeästi syrjätieltä, ja joka tulisi antamaan siitä minulle palautetta... tai jotain muuta vastaavaa. Pysäytin auton ja menin "hieman" ennakkoluuloisena tiedustelemaan, että mitä asiaa tällä Audikuskilla oikein oli... ja hän ojensi minulle hanskani, jotka olin unohtanut auton katolle laittaessani suksia kattotelineisiin, ja jotka olivat lentäneet hänen eteensä auton katolta! Totaalisen yllättyneenä ja hämmentyneenä kiitin "Audimiestä" ja jatkoimme matkaa, kumpikin omaan suuntaamme.

Jälkeenpäin jäin hieman häveten pohtimaan a) ennakkoasennettani tuntematonta ihmistä kohtaan pelkän automerkin perusteella ja b) sitä, että olisinko minä, "Toyotamies", vastaavassa tilanteessa vaivautunut pysähtymään ja poimimaan minulle tuntemattoman ihmisen hanskat tien päältä... tähän jälkimmäiseen en olisi varmaa vastausta pystynyt antamaan ennen tätä tapahtumaa. Mutta tämän jälkeen lupaan, että jos Sinä, joka luet tämän, unohdat joskus hanskasi (tai jotain muuta) autosi katolle ja ne tipahtavat eteeni, niin toimitan ne takaisin sinulle.

Ja jos Sinä mustan Audin kuljettaja, joka poimit LandCruiserin katolta lentäneet hanskat tien päältä Levin ja Muonion välillä ja toimitit ne takaisin minulle, jostakin syystä satut joskus lukemaan tätä, niin vielä kerran: KIITOS!