maanantai 15. maaliskuuta 2010

Viekö kuva internetissä yksityisyyden?

-Sinullakin on facebooktili? Tiesitkö, että yksityisyytesi on vaarassa! Henkilöllisyytesi voidaan kohta etsiä netistä kasvokuvan perusteella!

-Niin?!

-Ja sitä voidaan käyttää ties mihin!

-?


Tällaisen hieman ”kiihkeän” kahvitaukokommentoinnin kohteeksi jouduin viikon alun kunniaksi… Ja taustanahan tähän oli tietysti mm. Ylen julkaisema uutinen Recognizr –kasvojentunnistusohjelmasta.

Mutta muuttaako tällainen palvelu pohjimmiltaan mitään? Oikeasti?

Jos joku haluaa tosissaan tietää toisen ihmisen henkilöllisyyden, niin tokkopa se nyt niin vaikeaa on, ilman kuvaamistakin. Esimerkiksi erilaisten maksutapahtumien yhteydessä levittelemme erilaisia korttejamme ja henkilöllisyystodistuksiamme hyvin huolettomasti, välittämättä, että ympärillä olevat ihmiset saattavat nähdä siitä henkilötietomme. Autoissamme (suuri osahan sellaisenkin omistaa) on rekisterikilpi, jonka avulla voi saada selville henkilön nimen lisäksi yllättävän paljon tietoa jopa henkilön sidoksista eri yrityksiin. Ja jos liikut firman autolla, niin firman kauttahan henkilöllisyytesi on mahdollista selvittää helpostikin, riippuu tietenkin firmasta, koosta ja julkisuustasosta. Sitten vielä osa ihmisistä levittää hyvin henkilökohtaisia tietoja itsestään ja välillä muistakin puhuessaan kännykkään julkisella paikalla… Ja näitä keinojahan riittää, vain mielikuvitus on rajana!

Entä mitä sillä nimellä saa sitten irti. Tietysti nämä normaalit puhelinnumeron ja asuinpaikan, jos niitä ei ole erikseen salannut. Mutta huomionarvoisin seikka minusta on netissä oleva tieto. Mitä tietoja ihminen on itsestään nettiin syöttänyt? Netti on siitä petollinen paikka, että siellä tehdyt mokat ja asiattomuudet voivat pullahtaa esiin uudestaan ja uudestaan samanlaisina kuin ne sinne on aikoinaan syöttänyt, kun "oikeassa" elämässä hölmöilyt painuvat ajan myötä unholaan tai muuttuvat hauskoiksi jutuiksi, tapauksesta riippuen.

Mutta; viekö kuva internetissä yksityisyyden? –Mielestäni ei.

Uudet henkilöllisyyden selvittelyä helpottavat sovellukset (kuten esim. yllä mainittu Recognizr) eivät minun näkemykseni mukaan ole suoria uhkia ihmisen yksityisyydelle. Ne ovat vain välineitä, jotka helpottavat muiden pääsyä tietoihin, jotka itse olemme erilaisiin järjestelmiin antaneet. Yksityisyyden suurin ”tietoturvariski” on siis näkemykseni mukaan ihminen itse. Olemmeko joskus antaneet nettiin sellaisia tietoja itsestämme, jotka olisimme voineet jättää antamatta. Hain tietoni googlesta tätä asiaa pohtiessani, enkä löytänyt sieltä mitään yllättävää; työ- ja harrastusjutut, oppilaitoksista valmistumiset, myynti-ilmoitukset jne. Ei mitään raflaavaa tai katumisen arvoista. Joten jos jollakin alkaa jostakin syystä kiinnostamaan henkilöllisyyteni ulkoisen olemukseni perusteella, niin ei muuta kuin kuvaamaan :). Tosin helpommalla henkilöllisyyteni saa selvitettyä face 2 face keskustelulla.

Ei, en pidä tällaisia uusia sovelluksia välttämättä tarpeellisena. Mutta mielestäni tavallisen tallaajan ei tarvitse pelästyä ja paeta ”nettimaailmasta” näiden sovellusten vuoksi jos on käyttänyt maalaisjärkeä jakaessaan tietojaan ja mielipiteitään netissä.

Pidetään vain käyttäytymisnormit mielessä samalla tavalla netissä kuin netin ulkopuolellakin ja muistetaan vanha sananlasku: ”Ei nimi miestä pahenna jos ei mies nimeä”.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti